Ura, äiti vai uraäiti?

En osaa olla kotona lapsen kanssa muutamaa päivää kauempaa. Konstit loppuvat ja viriketarjonta hiipuu. Äitiysloma ei tosiaan tuntunut omalta jutulta. Sinänsä yllätyin itsekin, sillä olin koko elämäni potenut vauvakuumetta ja suunnitellut että meitsistä tulee pullantuoksuinen äiti, joka käyttää korkeintaan kestovaippoja mutta mieluiten tähtää suoraan vaipattomuuteen. Ja ”joojoo, tiedän lapsi muuttaa kaiken, mutta olen asennoitunut siihen täysin ja menen täysin vauvan ehdoilla”....
Se vain ei mennyt niin.

Työ on mulle tärkeää. Olen kunnianhimoinen ja työssä onnistuminen ja haasteiden voittaminen ovat tärkeitä. Uralla ei voi jäädä polkemaan paikallaan, vaan tarvitaan aina uusia tavoitteita joiden saavuttamisesta saa kiksejä. Kiksit ovat yhtä kuin energia ja virkeys, joita tarvitaan siinä, että voi olla hyvä äiti. Iloinen äiti. Jaksava, kiinnostunut ja paljon antava äiti. Jos ura viedään pois jää jäljelle matala energiataso. Niin kuin kävi äitiyslomallakin. Apatia valtasi ja identiteetti tuntui lipuvan jonnekin vaippapinon ja maidonhajun välimaastoon. Muistan kuinka toisinaan mietin, että minkälainen tyyppi mä olenkaan ja maistelin suussa omaa nimeäni, joka tuntui kokonaan vieraalta.

Äidit ovat yksilöitä, persoonia myös sen äitiyden ulkopuolella. He eivät ole vain äitejä, he ovat myös eri yhteisöjen jäseniä, vaimoja, tyttäriä, kaveripiirien ilopillereitä, motoristeja, muusikoita, aktivisteja, urheilijoita jne. Mun mielestä ei siksi pitäisi asetella vastakkain sitä, että onko hyvää äitiyttä hoitaa lapsi kotona vai viedä hänet hoitoon juuri siksi, että meillä kaikilla on omat vahvuudet. Se missä on lapsen paras paikka, on keskustelu jota ei pitäisi edes käydä yleisellä tasolla sen enempää kuin pitäisi yleistää sitä, mikä on ihmisen paras harrastus tai maailman maukkain ruoka. Kauneus on katsojan silmässä, makuasioista ei voi kiistellä ja se riippuu siitä mistä se roikkuu. Jokainen perhe on erilainen. Jokainen äiti on erilainen. Jokainen lapsi on erilainen.

Toisin sanoen se minkälaisesta persoonasta äidissä on kyse, on ensisijainen kriteeri sille, missä lapsen paras paikka on. Lapsi on onnellisin silloin, kun äiti on onnellinen. Eräs viisas kotiäiti sanoi mulle kerran, että äidin onnellisuus on lapsen koti. Se pitää paikkansa. (voidaan tietty varmasti yleistää, että ”äidin ja/tai isän onnellisuus on lapsen koti). Jos äiti on sellaisessa roolissa, jossa hän ei ole omimmillaan, onko hän täysin onnellinen? Ja onko lapsi silloin onnellinen?

Ja kyllä. Panostan työhöni, silti minä olen ihan riittävän hyvä äiti. En täydellinen, mutta sen verran hyvä, että joka tapauksessa paras omalle lapselleni. Sen verran hyvä, että lapsi on onnellinen. Kun tullaan kotiin töistä ja hoidosta, meillä halitaan aivan älyttömästi, joskus leivotaan, pelataan Afrikan tähteä tai muistipeliä, leikitään kampaajaa, jumpataan, ulkoillaan, tehdään tanssiesityksiä ja leikitään ravintolaa. Ja tosi paljon meillä ihan vaan höpötellään ja sylitellään.

Tyllerön sanoin neljä-vuotiaana: "Mää oon niin onnellinen ku mulla on noin ihana äiti" ja "Voi että kun mulla on ihana elämä, voi että tätä onnea" ja vielä viisivuotiaana: Äiti mitä tarkoittaa ontto?
(Minä: Se on semmoinen mikä on tyhjä sisältä.) Mä en ainakaan ole yhtään ontto kun mun sisällä on niin paljon rakkautta.

Malja meille riittävän hyville äideille <3